Kamala Krka

Aina ei matkaillessa kaikki suju kuin Strömsössä ja epäonnistuneet reittivalinnat kostautuvat hukkaan heitettynä aikana. Kroatian matkamme yhdeksi virheliikkeeksi osoittautui luonnonpuisto Krka.

Lähdimme jahtaamaan vesiputouksia, mutta löysimme vain ihmismassoja. Damn Instagram kun johdit harhaan houkuttelevine kuvinesi.


Olisi ehkä pitänyt arvata, mitä tuleman pitää kun 5 kilometriä ennen kansallispuistoa alkoi tienvarsilla näkyä isoja parkkipaikkoja täynnä autoja ja puistolla rahastavia yrityksiä. Ajoimme urhoollisesti Skradinin kylän keskustaan asti, josta veneet kansallispuistoon lähtivät. Ja veneitähän lähti, jokainen täyteen pakattuna. Polut putouksille olivat täynnä ihmisiä. Putousten uimavedet olivat täynnä ihmisiä. Ihan uskomaton, mikä määrä ihmisiä voidaan suojeltuun luonnonpuistoon roudata!
Goodbye Krka, ensimmäinen kerta kun hymyilytti kyseisen päivän aikana
Summa summarum: Krka on varmasti oikeissa olosuhteissa mahtava paikka, mutta välttäisin sinne menemistä pahimpina turistikausina. Ja jos menet, niin käytä muuta kyytiä/sisäänkäyntiä puistoon kuin Skradinin "yleisveneet", välttele suurinta turistirysää eli kuuluisia vesiputouksia ja saavu paikalle niin aikaisin aamulla kuin mahdollista. Meidät Krka traumatisoi niin pahasti, että jätimme matkan Plitvička Jezeran kansallispuistoon väliin. Se oli hyvä päätös, sillä pitkän ajomatkan sijaan vietimme rentouttavan extrapäivän Grebaštican maisemissa uimisen, auringon ja viininmaistelun merkeissä.

No comments

Post a Comment