12.8.17

Hochkreuz - Italian ja Itävallan rajalla

Upea hotellimme La Casies sijaitsi Dolomiiteilla Valle di Casies -laaksossa, lähes Itävallan rajan tuntumassa. Saavuttuamme hotellille myöhään illalla meille selvisi, että heti aamukuudelta hotellin omistajan poika vie halukkaat valloittamaan laakson korkeinta vuorta, Hochkreuzia. En voinut jättää tätä tilaisuutta käyttämättä sillä tätä vartenhan Dolomiiteille oli tultu. Niinpä ilmoittauduin ja aamulla tapasin Patrickin ja kolme saksalaisturistia hotellin aulassa.

Alkutaival sujui maastopyörillä läpi tuuhean metsän, nousten vuoren seinämää niin korkealle kuin hyvätasoista metsäpolkua riitti. Noin 40 minuutin jälkeen pyörät jätettiin Rifugion eli paikallisen vuoristomökin eteen, josta jatkettiin matkaa kävellen. Aurinko oli nousemassa vuorten takaa ja jo tältä korkeudelta näkymät olivat huikeat: alla olevan Casies-laakson yllä leijaili yöllä kerääntyneet pilvet ja aurinko valaisi kirkkaasti vuorenhuippuja niin pitkälle kuin katse kantoi. Rauhallinen zen-fiilis valtasi helposti mielen.

Seuraavat 2-3h olivat paljon rankempia kuin osasin kuvitella. Oppaamme Patrick piti yllä ripeää tahtia, kun nousimme vuoren jyrkkiä rinteitä ylöspäin. Välillä saimme kuulla tarinoita niin paikallishistoriasta kuin ympäröivistä vaellusreiteistä. Noin tunnin kuluttua mukana ollut saksalaispariskunta päätti, että heidän kuntonsa ei enää kestä jatkuvaa nousua. Niinpä jatkoimme matkaa kolmistaan. Hyvin pian saavutimme korkeuden, jossa kevyt lumikerros narskui jalkojen alla ja vastaan tulleet pari vuoristojärveäkin olivat jäätyneet. Ylitimme niistä toisen. Se ei olisi ollut mahdollista myöhemmin päivällä, kun jääkerros olisi jo ehtinyt heikentyä auringon säteistä.




Jossain vaiheessa ylitimme Itävallan rajan ja rankan loppurutistuksen jälkeen saavutimme Hochkreuzin huipun, jota nimensä mukaisesti koristi risti. Kirjasimme tervehdyksemme lokikirjaan, söimme eväitä ja nautimme hetken upeista näkymistä. Patrick kertoi kuinka lokikirja ennen vanhaan oli elintärkeä merkintätapa vuorilla liikkujille. Lokikirjoja on ympäri vuoriston monessa paikassa ja matkaa tekevät vaeltajat merkitsivät niihin aina ajan ja paikan jolloin oli ohittanut sen. Mikäli matkaan lähtenyt vaeltaja ei saapunut perille päämääräänsä niin nuo kirjat olivat ainoa tapa aloittaa etsinnät: missä on viimeinen paikka johon hän on kirjannut nimensä ja milloin? Nykyään niihin lähinnä kirjataan sääolosuhteet ja riemukkaita tervehdyksiä.

Matkalla alas huipulta pysähdyimme pari kertaa ihan vain kuunnellaksemme täydellistä hiljaisuutta mikä vallitsi vuorten keskellä. Vähän kornia kenties, mutta harvoin sitä nykyään on paikassa jossa aidosti ei kuulu mitään ihmisten aiheuttamaa melua. Kaiken kaikkiaan hyvin rankka mutta tajuttoman palkitseva aamupäivä vuorilla.
SHARE:

No comments

Post a Comment

© Allergic to Kiwi. All rights reserved.
Blogger Designs by pipdig